Voi voi, mitenkähän tässä käy?
Simone ei osoittanut kovinkaan suurta rakkautta täällä meillä taapertaviin Murun pentuihin.
Ei yhtään niiden kasvaessa täällä viisi viikkoisiksi ja sittenhän ne muuttivatkin Simonen onneksi pois kasvattajansa hoiviin.
Sohvalta niitä vaan kytättiin ja muristiinkin niille piiperoille jopa. Siitä sitten sai Simone satikutia! Pentusille ei meillä murrata!
Varmasti Simone on ainoa, joka ei heti ainakaan ilahdu uudesta tulokkaasta.
Toki kyse ei ole tuntemattomasta pennusta, vaan kyllähän nämä piskuisen Titinen muistavat meillä viiden viikon oleilustaan.
Melanie suorastaan rakasti äitinsä uutta jälkikasvustoa!
Simone ei edes vilkaissut niitä.
Jos vilkaisi, niin sitten teki mieli muristakin. Siitä taas sai huomatusta, niin sitten ei vilkaista ollenkaan...
Mutta enpä tässä enempiä Simonea mollaa, hän pelasti sentään eilen melkein elämäni löytämällä metsästä sinne edellisenä päivänä pudottamani kännykän!
Siitä hyvästä Simonelle kuuluisi hankkia monen monta käytettyä kännykkää, joita hän saisi ihan luvalla muotoilla mieleisekseen.
Tämän nyt löytämänsä hän olikin muotoillut jo aiemmin "a'la Simone design takakantta ei lainkaan".
Onneksi en koskaan ollut siitä hänelle vihainen!
Nyt sitten hyväntahtoisuuteni palkittiin!
Oi kiitos rakas pieni kulta prinsessani!
Löysit sitten "oman kännykkäsi" häntää heiluttaen ja sait siitä palkkioksi todella paljon haleja. Ja vielä ainakin vuodeksi eteenpäin.
Tulipa ihan näin julkisesti luvattua, joten lupaus on totta kai pidettävä!
